tiistai 7. elokuuta 2012

Tallikaverit

Koska mulla on hieman (lievästi sanottuna) tylsää, ajattelin tehdä tallikavereista kaveripostauksen. Oikeastaan sieltä löytyykin ne parhaimmat kaverit, joten ajattelin nyt heistä tehdä. En oo koskaan ennen tätä tehnyt, joten eiköhän nyt olisi hyvä aika kun ylimääräistä aikaakin löytyy. Tekstistä löytyy nimet Aura, Bobi, Ellu ja Eve. Ajattelin jokaisen tekstin loppuun myös linkittää biisin, joka kyseiseen ihmiseen sopii. :) warning osa kuvista voi olla todella järkyttävää katsottavaa, katsokaa omalla vastuullanne.


Noniin, aloitetaan sitten Ellusta. Ensinnäkin tosi pirtee, ymmärtäväinen 15-vuotias ihana ihminen. Ollaan nyt tunnettu joku 4(?) vuotta, enkä oo kyllä kertaakaan katunu sitä että tutustuttiin! Kravissa tutustuttiin, muistan vieläkin kun talutin Elluu Jasmilla ja tykkäsin siitä paljon enemmän kun Aurasta. :D Mutta nähään nykyään liian harvoin, kun meillä molemmilla on ylläpidossa hevonen/poni ja asutaan ihan eri puolilla kaupunkia.. Oon huomannut sen, että Ellusta on hankala saada normaalia kuvaa (kuten noistakin kuvista huomaa). En oikeestaan muista melkein mitään siitä ajasta kun tutustuttiin, mutta hauskaa on ainakin aina ollut! Meillä ei oo varmaan koskaan ollu mitään kunnon riitaa käynnissä, johtuen ehkä siitä että ollaan kaks suht samanlaista persoonaa. Itse vertaan meitä ainakin melkein samanlaisiksi ratsastajiksi, samanlaisia mutta kuitenkin erilaisia. :D Elluun oli tosi vaikea keksiä kuvaavaa biisiä, mutta ehkä tää  olis sulle hyvä;)

Sitten ois Ronja, alias Bobi. Itse tykkään näin kirjottaa nimellä Bobi, mutta irl sanon yleensä Ronjaksi. :D Miten sen nyt ottaa. En osaa ees kuvailla meidän kaverisuhdetta, se on ollu kaikkea täynnä.. Bobi on ollu yks maailman parhaista asioista mun elämässä, ollaan oltu parhaita kavereita nyt viis vuotta enkä kyllä mitään jättäis pois! Edelleen mun paras kaveri, ja sitä ollaan toivottavasti vielä pitkään. :) Kaiken maailman turhat riidat me ollaan koettu, mut niin se pitääkin mennä. Oikeestaan Bobi on mulle pikemminkin sisko kun paras kaveri, koska me oikeesti saatetaan suuttua toisillemme jostain aivan turhasta. :D Nykyään nähään Bobinkin kanssa aivan liian vähän, meillä on molemmilla jotenkin paljon vähemmän aikaa kun ennen. Yritän kyllä saada järjestettyy itseltänikin enemmän aikaa että nähtäis enemmän.. Mutta muistot on ja pysyy ainakin! Bobiin sopii varmaan parhaiten kappale Mohombi - I love You:3

Ja sitten ilmeisesti Aura. :D Eli siis, Auran kanssa olen varmaan viettänyt eniten aikaa näistä kaikista, koska meillä on hevoset samalla tallilla. :) Auran oon tuntenut siitä asti kuin Ellunkin, eli nelisen vuotta. Ensimmäinen tapaaminen tais olla se, kun Aura meni Jasmilla ja mä häntä talutin. Vihasin Auraa, semmonen pikkukakara ja pottakampaus kruunas kaiken. Kaiken lisäks tippu Jasmilta kaks kertaa tunnin aikana, huhhuh miten huono ratsastaankin. Mut sitten meistä vaan jotenkin rupes tuleen kavereita, taisin edelleen alussa olla vähän Auraa vastaan mut lopulta Aurasta on tullu älyttömän tärkee ja onkin mun parhaimpia kavereita! Ollaan tosin kaks aivan erilaista ihmistä toisaalta, ja meillä menee aika usien hermo toisiimme. :D Mut ainakin yhtä mauton huumorintaju meillä molemmilla on, sekä ollaan molemmat täyshurjapäitä, ja osataan lukee suunnilleen melkein toistemme ajatuksia. Aurakin siis sitä parhaimmistoa mitä olla ja voi. ;) Auraan sopii ehdottomasti kappale Puumaa mä metsästän ;)
Viimeisenä, muttei vähäisimpänä Eve. Eveen en muista milloin tutuistuin, mutta sen muistan kun pidin Eveä ärsyttävänä enkä tykännyt ollenkaan.. :D Sitten tutustuttuani Eveen paremmin tajusin hänen olevankin ärsyttävän sijaan tosi mukava, aika asiallinen (välillä:D) ja hauska. Nykyään meillä luistaa hyvin juttu ja haluaisin ehdottomasti tavata Eveä enemmän! Vaikka tunnetaankin riittävän hyvin jo, olisi silti kiva tietää Evestä vielä lisää. Sanotaanko että tyttö osaa olla erittäin outo ja vaikea ymmärtää joissain tilanteissa.. :D Eve on vähän samanlainen kun Ellu, ettei siitä oikei saa kunnon kuvaa yleensä. Poikkeustapauksia on. ;) Mutta Eve on ihan älyttömän mukava kaikille ja ymmärtää jokaista, sekä älyttömän rauhallinen! Täytyy sanoa etten tiiä ketään muuta jolla on noin hyvät hermot, Eve on sellanen ettei se suutu ikinä.. Mut se on vaan hyvä! Sori Eve mut suhun sopii parhaiten biisi On niin kiva olla vammanen :DDD

Nonii eihä tähä menny ku pari tuntii! Muthei toivottavasti joku tykkää :D

2 kommenttia:

  1. Ehheh repesin tolle even kappalevalinnalle... :DDD

    VastaaPoista
  2. Kiitti Tepa :> Mun kappale :DDD Musta me tavattiin joskus kun olin 11, tai 12 eli nyt noin 4 tai 3 vuotta ollaan kai tunnettu. :D

    VastaaPoista