sunnuntai 5. elokuuta 2012

Koulun alku lähestyy...

Otsikon mukaisesti mennään. Tosiaan on ikävä myöntää, mutta kesä alkaa olla lopuillaan. Tuntuu tosin, että tässä elokuussa se rupeaa vasta alkamaan säiden suhteen. Demo tuli kotiin laitumelta, ja nyt heti perjantaina kaiki menikin suoraansanoen perseelleen. Lähettiin maastoon kävelemään ja alamäessä ilmeisesti löi kavionsa johonkin. Kenkä sitten lähti sillain puoliksi irti, niin ettei se ollut irti mutta ettei sitä saanut käsin poiskaan. Demo ontui pahasti, ja puolisen tuntia saatiin odotella ennen kuin Nita tuli ottamaan "pihdeillä" kengän pois. Saatiin onneks kengittäjä heti seuraavalle päivälle, kun naapurin kaveri on ammattikengittäjä ja hän pääsi heti tulemaan. Tänään kokeilin ratsastaa, ja tuntu edelleen olevan e.p joten pelkästään kävelyä ja vähän ravailua. Mutta eiköhän se siitä. :) Huomenna katson juoksutuksessa millanen on, toivotaan että lähtee pian paranemaan päin että päästään torstaina jo estetunnille. Mutta muuten on ollut ihan kiva kesä, aluksi tuntui vähän tylsältä mutta kyllä se kokonaisuudessa ihan jees oli. :D

Vaihdoin samalla muuten ulkoasua, päätin kerrankin laittaa jonkun tosi yksinkertasen yläkuvankin, enkä jaksanut ruveta säätään montaa kuvaan siihen. Olkoon nyt tommonen sen aikaa kun vielä kesä tuntuu olevan. :) Hyvää loppukesää kaikille, ite aion ainakin nauttia näistä viimeisistä vapaudenhetkistä!


1 kommentti: