keskiviikko 14. syyskuuta 2011

Kolmen päivän rästit

Nyt siis kirjotan perjantain, sunnuntain sekä maanantain ridaukset, kun en oo nyt ehtinyt muuten kirjottaa. :)

Perjantai
Tulin kaverini Julian mukana (ite kävelin ja toinen pyöräili:D) kanssa tallille. Laiteltiin Demsku nopeesti valmiiks, menin ilman satulaa. Julia punttas mut jo pihassa selkään, ja lähettiin siitä kentälle. Menin ihan lepposasti, kun keskiviikkona oltiin kuitenkin hypätty ja menty aika kauan. Aluks työstin käyntiä ja ravia, mut olin niin totaalisen väsyny etten jaksanu sitä enempää joten menin ihan rennosti. :'D Laukkailtiin aika reippaasti eteenpäin että sai vähän jotain treeniäkin samalla. Lopussa Juliakin sai nousta selkään, on siis kyllä ihan kokenut ratsastaja, ravas ja laukkas vähän aikaa. Sitten mentiin talliin, riisuin Demskun ja tein ruuat valmiiks. Tänään oli vähän pikasempi reissu kun tultiin aika myöhään, et ehittiin kotiinkin. Pyörä oli tallilla, joten pyöräilin sen sieltä pois. :)

Sunnuntai
Iskä heitti yhentoista aikaan tallille. Oli puol kolmelta kaverini synttärit, joten Auran kaa päätettiin käydä sit aamupäivästä tallilla. Oli ihana ilma, aurinkoinen muttei kuitenkaan liian lämmin!:) Ennen Auran tuloo tein Demolle jo ruuat valmiiks. Sitten kun Aurakin tuli,  siivoiltiin molempien ponien karsinat ja tarhat, jonka jälkeen haettiin hepat. Ajateltiin että tehään oikein monipuolinen liikunta; koulua, pari hyppyä ja maastoon! Reippaasti vaan hepat kuntoon ja sit lähettiin. Noustiin pihassa selkään tuolin kautta, kiristin vyön ym. ja sit käveltiin kentälle. Huomasin että Demskulla oli oikeastaan suht paljon virtaa, muttei se tietenkään kummemmin haitannut. (; Aluks mentiin kunnon kouluvääntöö, Demo suoritti tosi kivasti erityisesti väistöt ja etu- ja takaosakäännökset, olin tyytyväinen! Sit päätettiin ottaa vähän laukkaa, mutta herran jestas ruuna lähti _niin_ lujaa kun jaloistaan pääsi vaan laukkaan, veti siinä muutaman kierroksen ennen kuin sain taas hanskaan, en oo kyllä kentällä nähny ikinä yhtä virkeenä Demoo! Mentiin laukat myös toiseen kierrokseen, oikeestaan hepat meni aika samalla tavalla lujaa, sen jälkeen työstöö ympyrällä laukassa ja sitten vähän hypättiin kentällä olevaa ristikkoo. Meni tosi hyvin molempien osalta. :) Viimesellä kerralla  vaihettiin laukka, joka onnistu kivasti. Sit päätettiin lähtee maastoon, n. puol tuntii kentällä mentyämme. Laukattiin ja ravattiin heti alkuun, nyt pysy molemmat hyvin hanskassa kun Demsku meni edellä. Laukkasuora ravattiin, ettei saanu turhia energiapistoja. Sit sieltä mettästä tulikin yhtäkkii pyöräilijä, joka sano että siel oliki menossa pyöräilykisa, ja et sellane kiva joukko on tulossa puolen tunnin päästä. Noo ravattiin laukkasuora loppuun, käytiin vähän mettissä ja päätettiin sit vielä mennä sinne toiselle laukkasuoralle, jossa en oo koskaan menny. :) Aluks laukattiin toiseen päähän ja käytiin vähän pienellä polulla tutkimassa, mut siel oli esteitä joten piti palata takasin. Laukattiin koko pätkä reippaasti, oli ihanaa! Koska pyöräilijät tulis kohta, laukattiin vielä takasinkin ja ravattiin mettäpolun läpi vanhalle laukkasuoralle. Siitä vielä reipasta ravia jonkin aikaa, kunnes hepoille loppukäynnit. Käytiin vähän kiipeilemässä taas polkuu pitkin ja palattiin takasin, sitten hetki kentällä ja talliin! Riisuin Demskulta varusteet ja hoitelin huolella, ja sit huomasinkin että kännykkä ei oo enään taskussa! Löyty onneks kentältä.. :D Sitten varusteet takasin ja hepat tarhoihin, jonka jälkeen melkein heti lähettiinkin jo synttäreitä kohti. :)
En saanu nyt kuvia ladattuu koneelle, mut laitan joskus. :')

Maanantai
Aluks iskä käytti mut nopee tallilla, laitoin Demskun ruuat valmiiks. Sit kun pääsin kotiin, Aura soitti ja kysy josko tulisin ratsastaan ruunan. Kyllähän se kävi, joten pyöräilin tallille takaisin. Siivottiin Sylvin karsina ja tarha, ja palailtiin sitten talliin. Hepat haettiin jo sisälle, kellokin oli puol seitsemän tienoilla. Laiteltiin Demo ja Sylvi valmiiks, mentiin tänään ilman satulaa. :) Sitten kentälle nopeesti vaan. Just kun lähettiin ratsastaan, rupes sataan kaatamalla.. Ja se jatku aika kauan, ennen kun ees vähän helpotti, ratsastettiin sitkeesti kuitenkin. :D Tehtiin paljon erilaisia temppuja, mm. ravattiin naistensatulassa ja takaperin ym., hepat innostu taas laukassa vähän..! Sitten mentiin puomia ja pientä kavalettia ilman käsiäkin laukassa, oli kyl säästä huolimatta hauskaa! En kummempaa stooria tästä kirjota kun alkaa sormet puutuun, oli kuitenkin tosi kivaa. :) Talliin palatessa annettiin iltaruuat ja hoidettiin hyvin. Koska oli niin sateinen keli ja pimeetä, jätin taas pyörän tallille ja menin Auran kyydillä.. (:

Koitan saada tänään illalla vielä jotain tästä päivästä kirjotettua!
- Sara

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti