sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Talvikuvailua

Nyt on tosiaan tullu _talvi_.  Ensilumen tullessa ajattelin sen sulavan heti pois, mutta kyllä toi maa näyttää edelleen valkoiselta. Teen tästä postauksesta enemmän kuvapainotteisen, koska en jaksa enkä keksi kauheesti kirjoitettavaa. Päätin nyt vaihtaa vähän näitä fontteja, ja jos jaksan niin koko blogin ulkoasun vaihdan talvisempaan... Mutta joo, eilisestä sen verran että aamulla menin Kraviin. Ei ollut tunteja, joten harjasin Jestin hyvin, taluteltiin pikkuponeja ja jossain vaiheessa ehdin ottamaan muutaman kuvankin. Kravista kohta vielä enemmän, mutta sieltä pääsin kotiin vasta neljän aikaan, ja siitä sitten suoraan älyttömän tylsiin juhliin. Ei niistä sen enempää, pelasin koko ajan kännykällä eikä huvittanut olla mukana. Illasta olin vielä kavereiden kanssa. Peruspäivä siis.


Lulusta oli tosi vaikea saada kuvaa, kun se pyöri ja ravisteli itseään koko ajan...










 r. Prinssi

 Tosiaan, Kraviin tuli tollanen 2v. suokkiori. Ajattelin alkuun että se on varmaan täyshullu ja ryntäilee tarhasta läpi, mutta lopulta tuohan vaikutti ihan mukavalta.. Hevosilla oli kaikki vedet jäätynyt, joten Ellun kanssa käytiin
 juottamassa hevosia ämpäreillä. Haettiin myös tän orin viereisessä tarhassa ollut Poika sisälle, kun ravasi vaan tarhaa ympäri ja ruunalla tais olla kylmä.. Ori jäi sinne huuteleen perään ja vaikutti hermostuneelta, en sit tiedä mitä tapahtu kun meidän piti lähtee. Toivottavasti pysy lankojen sisällä.




Näin myös pitkästä aikaa Bobia! Oli tosi kiva nähdä piiitkästä aikaa, ja sovittiin että nähään nyt useemmin. :) Ikävähän tota oli jo ollut. 








Tänään meen varmaan ihan normaalisti tallille, en voi taaskaan katsoa Demon jalkaa kun kenttä tuskin on paremmassa kunnossa kun ennenkään, eikä Demolla oo vielä hokkeja. Katsellaan nyt...


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti